maanantai 28. toukokuuta 2018

Maaningalla yökylässä

Perjantaina ajelin Urhon kanssa Maaningalle äitin luo yökylään. Siellä olimme sunnuntaihin asti ja eilen iltapäivällä ajoin takaisin kotiin. Lauantaina kävimme Hilman (Kolme Veetä Lumituiskun-Talvikki) kanssa Keiteleellä mätsärissä. Hilma ei ollut tätä ennen vielä käynyt missään , joten todella hyvää harjoitusta oli pikkuneidille. :) Hienosti osasi käyttäytyä ja esiintyä ensikertalaiseksi mallikkaasti. :) Hilma oli pennuissa viides. Alla muutama kuva Hilmasta:


Eilis aamulta vielä kuva kun minulla oli aamulla sängyssä kavereita. Äiti ja tytär, Hilla ja Hilma. :)

Eilen kävimme Taavin ja Auroran luona kylässä, kun Hinna (Kotituulen Hermione) on saanut uuden perheenjäsenen kun perheeseen syntyi pieni poika. Hyvin on Hinna ottanut uuden tulokkaan vastaan ja vahtii pienokaista onnessaan. :) Muutama uusi kuva Hinnasta:

 
Annelta sain uuden kuvan Zokosta (Kolme Veetä Lumituiskun-Taavetti). Virtaa edelleen löytyy pojasta. :)


Toiselta Annelta tuli kuvia Seelasta (Kolme Veetä B-duuri-Bihla) ja kaveristaan Milosta. :) Purolan kaunotar ja kulkuri, kuten Anne minulle laittoi.. :)
Seela ja Milo

torstai 24. toukokuuta 2018

Kerkko ja Kuisma leikkimässä

Tiistaina kävimme Kerkon ja Kuisman kanssa jälleen Miran pihassa leikkimässä. Menossa mukana oli koko Miran käppänälauma. :) Muutamia kuvia poikien ja kavereiden touhuista:

Kuisma ja Korri

Kerkko ja suuri rakkaus Milla

Korri juoksee lelun kanssa ja Kerkko yrittää pysyä perässä

Kerkko

Kuisma

Kerkko ja Kuisma


Eilen eli keskiviikkona meillä oli työpaikan tyhy-iltapäivä, jota vietimme Akkovaaralla pienen retken merkeissä. Irmeli pääsi retkelle mukaan. :)
Irmeli Akkovaaralla

tiistai 22. toukokuuta 2018

Kesä aamun kuvia

Otin tänään aamusella muutamia kuvia osasta meidän laumaa. :) Lämpö onkin hellinyt meitä jo parin viikon ajan, muutamaa viileämpää päivää lukuunottamatta. :) Alla joitakin otoksia:

Salli

Sinna


 Fredi

Petja

Kuisma

Kerkko

Irmeli

Irmeli ja Fredi

Orvokki ja Kerkko

Irmeli, Fredi ja Salli


Sunnuntaina oli ollut kasvattimme Veeti (Kolme Veetä Fiksu-Feeti) Taivalkosken ryhmänäyttelyssä, jossa tuomarina toimi Katja Korhonen. Veetin tuloksena AVO H. :)
Meillä on seuraavat näyttelyt kesäkuun alkupuolella kun menemme samana viikonloppuna Kerkon ja Sallin kanssa ensin Keiteleelle, josta ajamme sitten Tuuriin. Sitä ennen ei nyt muuta isommin olekkaan ja nautitaan kesästä. :)

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Oulu NORD näyttely 12.5.

Eilen kävimme Kerkon kanssa Oulussa NORD näyttelyssä. Tuomarina toimi Tuire Okkola ja Kerkon tuloksena PEK1, mutta ei KP:tä kuitenkaan. Hienosti jaksoi poika odottaa omaa vuoroaan ja vielä esiintyä mallikaasti. :) Matkaseurana meillä oli Mira ja ihana Korri poika, mukava päivä oli kaikenkaikkiaan. Kiitos Miralle matkaseurasta. :) Mira myös nappasi meistä kuvat kehässä, kiitos !

 Arvostelu: "7kk, hyvät mittasuhteet. Toivoisin urosmaisemman pään. Sopiva luusto. Rodunomaisesti kulmautunut. Hyvä häntä. Hyvä karvanlaatu, turkki vaihtumassa. Liikkuu rodunomaisesti. Esitetään hyvin. "

Eilen näyttelyssä minua kävi tervehtimässä kasvattipoikamme Kaapo (Kolme Veetä Fiksu-Feelix). Olipa aivan ihana nähdä Kaapoa pitkästä pitkästä aikaa! Kiitos Janikalle kun toit pojan näytille. Muutama kuva Kaaposta:


Perjantaina Henna kävi Nilan (Kolme Veetä Fiini-Fiola) ja Hildan (Erätytön Darri Louhi) kanssa kylässä. :) Muutama kuva näiden touhuista:

Kerkko ja Nila, Kerkko rakastui Nilaan aivan täysin ja yritti liehitellä Nilaa sen minkä kerkesi. :)

 Nila

Hilda

Kuisma

Irmeli


Lisäyksenä vielä Mallan (Kolme Veetä Lumituiskun-Tuulikki) kuvia, joita saimme Julialta. :)