torstai 7. joulukuuta 2017

Hillan synnytys lähenee

Hillan synnytys lähenee ja täällä odotellaan millon pienokaiset päättää maailmaan tulla. :) Eilen otettu kuva Hillasta ison massun kanssa:

Hilla mamma

Tiistaina kävin Kerkon ja Kuisman kanssa ensimmäisillä rokotuksilla. Puntarilla käytiin heti ensimmäisenä, Kerkko painoi 3,2kg ja Kuisma 2,8kg. Hienosti meni reissu ja reippaita poikia olivat kumpikin. :)
pojat rokotuksilla

Meidän Urho lähti äitin ja Markon mukana Maaningalle muutamaksi viikoksi kun Hilla tuli tänne. Kuvasta voinee päätellä, että ihan mukavat on oltavat. :)
Urho

Janikalta sain Kaaposta (Kolme Veetä Fiksu-Feelix) Itsenäisyyspäivän terveiset:
Kaapo ja komea rusetti

Jonilta sain Kitistä (Kolme Veetä Kevät-Kirsikka) myös uuden Jouluisen kuvan :)
Kiti

maanantai 27. marraskuuta 2017

Hillan massu kasvaa

Eilen Hilla tuli Maaningalta tänne Kajaaniin mammalomalle. H-hetkeen on aikaan noin kaksi viikkoa ja massu on tulevalla mammalla jo iso. :) Muutaman kuvan nappasin Hillasta:

Hilla

Kerkko ja Kuisma oli myös touhuissa mukana :)




Annelta sain Seelan (Kolme Veetä B-duuri-Bihla) kuvaterveisiä :)


Suvilta tuli Moskun (Kolme Veetä Eka-Einari) terveiset. Poika on karvaa pudottanut näin talven kynnyksellä oikein urakalla. :)

Viime viikolla meillä kävi Kainuun kennelpiirin kennelneuvoja ottamassa Kerkosta ja Kuismasta DNA näytteet. Samalla tehtiin myös kenneltarkastus , jonka yleisarvosanaksi tuli Hyvä, joka tarkoittaa siis sitä että meidän lauman asiat on hyvin kaikin puolin. :)


sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Talvi tuli Kainuuseen

Parin viime päivän aikana saimme meille Kajaaniin paljon lunta. Nappasin muutamia kuvia pentujen Kerkon ja Kuisman touhuista. Etenkin Kerkolla on ollut lystiä, kun on saanut lumessa sukelella. :)

Kerkko-Uolevi

Kuisma-Kullervo

Vihtori papparainen ja Kuisma

 Vihtori, Kerkko ja Kuisma

Irmeli

Sinna

Hillalla laskettuun aikaan on noin kolme viikkoa ja siellä se Maaningalla tuleva mamma massuaan kovasti kasvattelee. :) Äiti ja Marko tuovat ensi viikolla sunnuntaina Hillan tänne, jotta Hilla pääsee valmistautumaan tulevaan koitokseen. :)

perjantai 10. marraskuuta 2017

Pentuja tulossa

Eilen ajelin Maaningalle äitin luokse. Tänään aamulla käytiin Hillan (Viima) kanssa ultrassa ja kyllähän siellä pentusia näkyi! Eläinlääkäri sai laskettua että ainakin 4-5 pienokaista tulossa. :) Nyt toivotaan, että kaikki menee loppuun asti hyvin. :) Tällä hetkellä emme ota enempää varauksia pennuista!

Hilla

Eilen meidän lauma kasvoi kahdella pikkupojalla, kun mittelspitz ja volpino italiano pojat Kerkko-Uolevi (Kotilan Kerkko-Uolevi) ja Kuisma-Kullervo (Kotilan Kuisma-Kullervo) tepsuttelivat taloon. Hyvin on muut ottaneet tulokkaat vastaan ja pojat ovat sopeutuneet hienosti. :) Kuvia pienokaisista:

 Kerkko ja Kuisma

Kerkko

Kuisma

 
 kaverukset

 
 Kerkko

Kuisma

Indi (Kolme Veetä Eka-Elviira) oli käynyt myös DM-testissä ja neiti on sen suhteen täysin terve. Onnea Indin perheelle ja kiitos kun käytitte neidin testissä. :)

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Silmätarkastus ja terveystuloksia

Eilen ajelimme Hennan kanssa Sotkamoon, jossa oli joukkotarkit. Kotoa lähti mukaan Irmeli (Kotituulen Ingrid) ja Orvokki (Kolme Veetä Cicu-Cilja), kummaltakin tarkistettiin silmät ja ne oli terveet. Hennalla oli Nila (Kolme Veetä Fiini-Fiola) mukana jolla myös tutkittiin silmät terveiksi ja eläinlääkäri Jari Aho totesinkin Nilan kohdalla että "Oletpas sinä söpö." Neiti sai vielä söpöyspisteitäkin. :) Hennan toisen koiran Hildan silmät oli myös terveet. :) Onnea Hennalle ja koirille vielä hyvistä tuloksista ja kiitos avusta. :)

Myös kasvattityttönen Indi (Kolme Veetä Eka-Elviira) oli tällä viikolla käynyt terveystarkeissa. Silmät oli terveet sekä lonkkien ja kyynärien tulokset lausuttiin saman päivän aikana. Lonkat B/B ja kyynärät 0/0. Hienot tulokset ja onnea Indin perheelle! :)
Indi

Torstaina tuli Hinna tyttönen (Kotituulen Hermione) meille viikonloppu hoitoon. Kovasti on neitokainen kehittynyt sitten viime näkemältä. :) Torstaina otin muutamia kuvia siskosten Irmelin ja Hinnan touhuista:

Hinna

Irmeli

 Siskokset Irmeli ja Hinna

Sekä Sinna mummeli, joka seurasi nuorison touhuja sivummalta