torstai 6. maaliskuuta 2014

Ulkoilua ja mätsäriä

Viime viikon lauantaina Muska neiti lähti omaan uuteen kotiin Turkuun. Pikkuisella oli matka ja ensimmäinen yö mennyt tosi hyvin ja reippaasti on hihnassa osannut olla. Vielä täällä on siis Indi, Vertti ja Mosku. Indi ja Vertti lähteevät uusiin koteihinsa sunnuntaina ja Mosku lähtee ensi viikolla. Tässä on sekalaisia ulkoilukuvia viime viikolta jolloin oli vielä Muska täällä ja otoksia tältä viikolta.

  
Muska
 
  
Muska ja Orvokki

 
Indi

 
 
  
Vertti

Vertti ja Orvokki

Mosku

Sunnuntaina käytiin Valman ja Orvokin kanssa mätsärissä Vuokatissa. Orvokki sai sinisen nauhan ja ei tullut sijoitusta. Valma sai punaisen nauhan ja oli punaisien neljäs. Lapinkoiria oli yhteensä 4 kappaletta ja Valma oli niistä parhain. :) Linkki Sotkamon koiraharrastajien sivuille joissa on mätsärin tulokset: http://sotkamonkoiraharrastajat.blogspot.fi/2014/03/match-show-tulokset.html 
Muutamia kuvia mätsäristä, kuvat on ottanut Arja Korhonen. Kiitos kuvista!

 Isojen koirien punaisten saaneiden sijoittuneet. Ensimmäisenä Sanna keeshond Namun kanssa, melkein tuosta meidän naapurista. Ja jonon hännillä seisoo Valma. :)

Valma

Orvokki

 
 
 
 
 

torstai 27. helmikuuta 2014

Ulkoleikkejä

Pentujen kanssa eilen tuli taas ulkoiltua ja kohta puoliin lähdetään taas ulos. Kyllä vauhtia piisaa pikku ipanoissa. Seela lähti eilen iltapäivällä takaisin omaan kotiin. Anne laitteli viestiä vielä illalla ja Seela oli ollut aivan onnessaan kun kotiin oli päässyt. Pennuillakaan ei näytä olleen isommin ikävä äitiä, sama meno on päällä koko ajan. :) Kuvia eiliseltä:


Kolme Veetä Eka-Eevertti "Vertti"



Kolme Veetä Eka-Emmiina "Muska"


 Kolme Veetä Eka-Einari "Mosku"


Kolme Veetä Eka-Elviira "Indi"


Seela 

Marttikin pitää vahtia :)

Toissapäivänä otetut kuvat pennuista, ensimmäisenä Pyry isukista kuva jonka Anne minulle laittoi kun näki miten paljon Vertti muistuttaa Pyryä.

  
Tassutuvan Landepaukku "Pyry"

Kolme Veetä Eka-Eevertti "Vertti"

Kolme Veetä Eka-Einari "Mosku"

Kolme Veetä Eka-Elviira "Indi"

Kolme Veetä Eka-Emmiina "Muska" 

Jokunen aika sitten sain Suvilta kuvia Papusta (Kolme Veetä Cicu-Camu). Kiitos kuvista!






torstai 20. helmikuuta 2014

Pentujen ensimmäinen ulkoilu

Huomenna ikää pennuilla tulee 6 viikkoa ja eilen kävimme ensimmäistä kertaa ulkoilemassa. Hieman pennut ensin ihmettelivät mutta sitten lähtivät reippaana juoksemaan .. :) Eiliseltä kuvia ja muutamia muita otoksia:

Ensin ihmetellään ja mietitään :)

Kolme Veetä Eka-Einari "Mosku"

Martti pitää pentuvahtia Muskalle ja Moskulle :)

Seela äippä pitää vahtia.
 
Kolme Veetä Eka-Elviira, Kolme Veetä Eka-Einari ja Kolme Veetä Eka-Emmiina

Vertti ihmettelee

Kolme Veetä Eka-Elviira "Indi"

Kolme Veetä Eka-Emmiina "Muska"

Muska ja Indi 

Kolme Veetä Eka-Elviira "Indi"

Vertti


 Viime lauantaina kävin Martin ja Pyryn kanssa Tuusniemellä näyttelyssä. Tuomarina oli Tapio Kakko. Poikien tulokset meni seuraavasti. Martti JUN EH3 ja Pyry AVO H. Tuomaksen ottamia kuvia pojista:

  
Martti

  
Pyry