sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Nurmes RN 23.2.

Eilen ajelimme Nurmekseen näyttelyyn. Koirista mukana oli Petja ja Hilma. Matkaseurana oli pikkuveljeni Nuutti, sekä Karoliina koiransa Lyylin kanssa. :) 
Tuomarina lappalaisilla toimi Mari Lackman ja tulokset Nuutin ottamien kuvien kera alla:

Kolme Veetä Basso-Betja "Petja" 
VET ERI 1 SA VSP-VET


Kolme Veetä Lumituiskun-Talvikki "Hilma"
JUN EH 3

Paikalla oli myös Petjan poika Hermanni (Kotilan Hermanni) äitinsä Huldan (Kotilan Hulda) kanssa. Otettiin perhekuva Petjasta, Hermannista ja Huldasta. :)

Hulda, Hermanni ja Petja

Sekä vielä yksi kuva Hermannista, jonka tuloksena näyttelyssä JUN EH 3 :)

 Hienosti meni kehässä ja Petja korkkasikin vetsku luokan hyvillä tuloksilla. :) Kummankin arvostelut oli oikein hyvät, mutta valitettavasti osa tekstistä oli niin epäselvää, että kaikista sanoista ei selvää saanut.
Ensi viikolla vuorossa onkin Joensuun kaksi päiväiset näyttelyt, jonne kotoa mukaan lähtee Petja ja Kerkko. :)

Muutama päivä sitten otin aamusella muutamia kuvia ulkona osan lauman touhuista:

Hilma

Fanni



 Martti

Valma

Petja


Lisäyksenä tähän vielä Mirkalta saadut kuvat meidän tulevasta pienokaisesta Kaislasta (Kontioharjun Nipsippa) :) Ikää noin 2 ja puoli viikkoa. :)



maanantai 18. helmikuuta 2019

Hinnan DM testin tulos

Tällä viikolla tuli sähköpostiin Hinnan (Kotituulen Hermione) DM-testin tulokset ja Hinna on DM terve! :) Eli Hinnan lonkat B/B, kyynärät 0/0, silmät OK sekä pra, pompen ja DM terve. Laitoimmekin jo jalostustoimikunnalle kyselyä sulhas ehdokkaista ja nyt vain odotellaan sieltä suunnalta vastausta. :)

Hilma tyttönen (Kolme Veetä Lumituiskun-Talvikki) on nyt muutaman viikon ollut meidän lauman jatkeena. Nappasin yksi aamu Hilmasta ja Martti ukista kuvan kun sievästi istua napottivat. :)
 Hilma edessä ja Martti ukki takana

Lauantaina tein töissä tuplavuoron ja otinkin sitten meidän Valman mukaan töihin asukkaiden iloksi. Ja sitä iloa kyllä riittikin, asukkaat sekä Valma nauttivat päivästä täysin rinnoin. :)  Ja Valmahan otti koko päivän rennon letkeesti kuten tavallista..
 Valma


sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Hinnan terveystulokset

Torstaina ajelin Kuopioon ja käytin Hinnan (Kotituulen Hermione) lonkka ja kyynärkuvissa sekä samalla otettiin verta DM testiä varten. Eilen sähköpostiin tupsahti tulokset ja lonkat B/B ja kyynärät 0/0! Silmät on Hinnalta jo aikaisemmin tutkittu terveeksi ja nyt odotellaan vielä DM testin tuloksia. :) Kun testien tulokset tulee niin sitten voidaan alkaa Hinnalle uroksia miettimään. :) Pentuja olisi mahdollisesti sitten ensi kesälle toiveissa.. :)

 Olin äitin luona Maaningalla yhden yön ja perjantaina ajelin takaisin kotiin. Otin sieltä samalla Hilman mukaan. Tarkoituksena olisi vielä ennen Nurmeksen näyttelyä käydä näyttelyharkoissa Hilman kanssa. :)

Vielä kuva torstai illalta Maaningalta. Urho poika oli minulla reissussa mukana. Kuvassa tietenkin Hilma, Urho ja Hilla :)

Torstaina saimme myös iloisia uutisia. Meidän lauman uusin jäsen syntyi, nimittäin Kontioharjun kennelistä Pudasjärveltä meille tulisi sijoitukseen narttu pentu, jonka vanhemmat on Kontioharjun Hetta "Hilppu" ja Tassutuvan Pyykkipoika "Paavo". :) Kasvattajalta Mirkalta olemmekin saaneet jo kuvia meidän tulevasta pienokaisesta:
Kontioharjun Nipsippa eli kotoisammin Kaisla :)

Kunhan pentu kasvaa niin käydään sitten sitä katsomassa kertaalleen ennen luovutusta. :)


keskiviikko 6. helmikuuta 2019

B-pennut 8 vuotta!

Tänään 6.2. täyttää B-pentueemme jo 8 vuotta! Onnea veteraani iän saavuttaneille pentueen jäsenille! Kotona Petja (Kolme Veetä Basso-Betja) sai heti aamusta synttäriluun.. Petjan kanssa korkkaammekin Nurmeksen näyttelyssä veteraani luokan ! :)

Petja
  
Annelta sain synttärikuvan Seelasta (Kolme Veetä B-duuri-Bihla). :)

Nellistä (Kolme Veetä Bajubilli-Binja) sain myös synttärikuvan. :)


Tänään kylässä kävi Henna Nilan (Kolme Veetä Fiini-Fiola) ja kaverinsa Hildan (Erätytön Darri Louhi) kanssa. Muutamia kuvia tyttöjen touhuista meidän pikkupoikien Kerkon ja Kuisman kanssa. :)

Nila

Hilda

Kuisma ja Nila

Kerkko ja Hilda

Nila ja Kerkko

Kerkko, Nila ja Kuisma sekä taustalla Hilda

Kerkko ja Hilda

Kerkko

Suvilta sain muutamia kuvia Moskusta (Kolme Eka-Einari) ja kaveristaan Kitistä (Kolme Veetä Kevät-Kirsikka) joka oli Moskun luokse mennyt viikonlopuksi Jonin kanssa yökylään. :)

Kiti ja Mosku

Kiti

Huomenna ajelen aamusella Kuopioon, jossa käytän Hinnan ensin lonkka ja kyynär kuvissa ja sen jälkeen menen Maaningalle yhdeksi yöksi. Otan sieltä Hilman mukaani, kun ilmoitin sen Nurmeksen näyttelyyn joka on muutaman viikon kuluttua. :) Jännitettävää taas huomenna riittää, kun luustokuviin mennään. :)