urkkii, kurkkii piparipurkkiin
Koristelee joka kolkan,
laulaa hauskan tonttupolkan
Sitten ryhtyy tanssimaan
ja vie sut jouluun mukanaan!
Eilen 13.12. tuli Lumituiskun-pennuille ikää 3 vuotta! Onnea koko pentueelle! :) Osasta pentueen jäsenistä tulikin eilen kuvia:
Saku (Kolme Veetä Lumituiskun-Tahvo)
Teppo (Kolme Veetä Lumituiskun-Teppo)
Taneli (Kolme Veetä Lumituiskun-Taneli)
Zoko (Kolme Veetä Lumituiskun-Taavetti)
Ja laitetaan vielä tähän kuva Untosta (Kolme Veetä Ukko-Untamo) , joka oli eilen työkaverillani Jennillä töissä mukana. :)
Eilen ajelin päiväseltään käymään Kuopiossa. Siellä oli joukkotarkki, jonne mentiin Kaislan (Kontioharjun Nipsippa) ja Milkan (Kotilan Milka) kanssa. Kummallakin tytöistä oli terveet silmät ja Milkan polvet oli myös terveet. :) Milkalle on näiden tulosten myötä suunnitteilla ensi vuodelle mahdollinen pentue, mutta laittelen siitä sitten lisätietoa kun asia on ajankohtaisempi.
Eilen samalla reissulla vein Hilman kotiinsa Maaningalle. Hilma tulee käymään ultrassa ennen joulua, joten sinne asti nyt odotellaan ja jännitetään. :)
Muuten meillä ihan normaalia arkea vietellään. Fredinkin haimatulehduksen oireet on helpottaneet, mutta vielä varmaan käydään kertaalleen verikokeissa varmistamassa, että onhan arvot lähteneet laskemaan. Muutama viikko sitten minulla oli pitkästä aikaa yövuoroja töissä ja Fredi luonnollisesti lähti töihin mukaan. Mutta otin sitten myös Taimin kokeeksi matkaan ja hienosti meni kaikki kolme yötä rauhallisissa merkeissä. :)
Ja vielä kaksi kuvaa puhelimen kätköistä:
Orvokki pehmeällä prinsessapedillä
Laitettiin kuistin viereen pieni kuusi , johon laitettiin myös valot. Kuismahan se sieltä kuusen takaa kurkkii. :)
Hilman juoksu alkoikin vihdoin ja viimein. Pariskunta Hilma ja Petja pääsivätkin samaan tarhaan tutustumaan toisiinsa. Pariskunnalla natsasikin tutustelun jälkeen ja nyt vain odotellaan. Mahdollisten pentujen pitäisi syntyä Tammikuussa viikolla 3. Hilma tulee käymään ultrassa joulukuussa, joten siihen asti jännitetään. Hilman ja Petjan pentueeseen emme ota enää enempää varauksia!
Kasvattimme Zoko (Kolme Veetä Lumituiskun-Taavetti) kävi terveystarkastuksissa hyvin tuloksin. Silmät terveet, lonkat C/B ja kyynärät 0/0. Zoko on vanhempien perusteella pompen terve ja DM kantaja, PRA terve tai kantaja. Odotimme kovasti Zokon terveystuloksia, nimittäin olimme suunnitelleet sitä Hinnalle (Kotituulen Hermione) seuraavan pentueen isäksi. Ja tulokset nyt mahdollistaa nämä suunnitelmat, joten ensivuodelle suunnitteilla pentusia yhdistelmästä Kotituulen Hermione "Hinna" & Kolme Veetä Lumituiskun-Taavetti "Zoko". Lisää tietoja kotisivuilla https://sites.google.com/site/kennelkolmeveetae/pentu
Kuva pariskunnasta:
Tiinalta saimme kuvan Masasta (Kolme Veetä Ukko-Oula), joka ulkona tiirailee sisälle ikkunasta. :)
Viikko sitten sunnuntaina oli meillä Kajaanissa mätsäri, jonne pääsi kummityttöni Pihla Kerkon kanssa lapsi ja koira kehään harjoittelemaan. Hienosti meni pari valjakolla. :) Kerkko kävi myös pienissä koirissa, jossa sai punaisen nauhan, mutta ei sijoittunut. Taimi oli myös mukana ja sai pennuissa punaisen nauhan, mutta ei sijoittunut. :)
"Lähdittehän rauhassa unessa,
luokse muiden rakkaiden,
lähdittehän kivutta tuskatta,
luo jo meitä ennen menneiden.
Tulkaa uniini, päivieni ajatuksiin
jääkää sydämeeni asumaan.
Kaipaan teitä kaipaan niin,
tulkaa meitä tänne katsomaan."
Viikonlopun aikana lähti yhdessä kohti pilvenreunaa meidän talon
mummelit Sinna (Paukapää Liinu), kantanarttumme sekä tyttärensä Salli
(Kolme Veetä Aamusumu). Hyvää taivasmatkaa meidän rakkaille muoreille,
meillä on iso ikävä !
Reilu viikko sitten oli tämän vuoden viimeinen näyttely edessä. Kotoa Tuusniemelle matkaan lähti Hinna (Kotituulen Hermione) ja Martti (Jehnajan Vanttera) . Tuomarina toimi Markku Kipinä. Tuloksena kummallekkin AVO EH. :) Hienosti meni molemmilla pitkän tauon jälkeen. Kuvia ei valitettavasti tältä reissulta saatu isommin. Yhden kuvan puhelimeen nappasin reissukavereista. :)
Viime viikolla äitini tuli Kajaaniin muutamaksi yöksi ja toi samalla Hilman (Kolme Veetä Lumituiskun-Talvikki) meille. Hilman juoksua odotellaan edelleen alkavaksi.
Kasvateista saatuja kuvia:
Vikke (Kolme Veetä Kevät-Kuutti)
Mosku (Kolme Veetä Eka-Einari)
Taneli (Kolme Veetä Lumituiskun-Taneli) ja kaverinsa Taavi
Seela (Kolme Veetä B-duuri-Bihla)
Ja vielä kuva meidän Martin pojista Vertistä ja Mortista (Kolme Veetä Ukko-Oiva ja Touhu-Ukon Mortti)
Eilen lähdimme aikaisin aamulla ajamaan kohti Hammaslahtea. Näyttelyseuraksi ja apukäsiksi lähti kaverini Sonja. Koiria kotoa oli matkassa Taimi, Petja ja Kerkko. Tuomarina kaikille kolmelle toimi Mari Lackman ja tulokset alla:
Taimi (Almalyylintyttö)
PEK 3 KP
"8kk, musta merkein. Mittasuhteiltaan oikea. Hyvä pään sivuprofiili. Kallo saa leventyä. Voimakkaasti taittuvat korvat. Ikäisekseen jo tilava runko. Hieman pysty olkavarsi. Erinomaiset kulmaukset takana. Hyvä häntä. Edestä vielä pentumaiset liikkeet. Vielä hieman laineikas ja avoin peitinkarva."
Petja (Kolme Veetä Basso-Betja)
VET ERI 3
"9½ vuotias vahvaturkkinen vanhaherra. Hieman kevyt pää, uroksen ilme. Hyvä hännänkiinnitys. Vahva runko. Tasapainoisesti kulmautunut. Ikäisekseen tehokkaat liikkeet. Pitkää ikää ja virkeitä vuosia!"
Kerkko (Kotilan Kerkko-Uolevi)
VAL ERI 1 SA PU 1 ROP
" 3 vuotias. Erinomaisen tyyppinen, mittasuhteiltaan oikea. Hyvä pää ja ilme, purenta ja pigmentti. Tyypillinen ryhti. Hieman pysty olkavarsi. Hyvät takakulmaukset. Erinomainen häntä ja turkinlaatu. Tyypilliset liikkeet ja tempperamentti."
Kylläpäs Kerkko poika yllätti meidät ihan totaallisesti. :) Ryhmäkehässäkin käytiin pyörähtämässä kunniakierros. Hieno ja mukava näyttelypäivä ja sääkin onneksi suosi. Kiitos Sonjalle reissuseurasta sekä koirien kuvaamisesta. :)
Vajaan parin viikon päästä on sitten Tuusniemellä seuraavat näyttelyt, jonne olen ilmoittanut Martin ja Hinnan. Martilla onkin vierähtänyt kolme vuotta edellisestä näyttelykerrasta. Kävimme Martin kanssa viime viikolla hieman näyttelyharkoissa muistelemassa kuinka sitä kehässä käyttäydytään. Ei ollut kolmessa vuodessa onneksi käytöstavat unohtuneet. :)
Kasvattipojasta Masasta (Kolme Veetä Ukko-Oula) saatiin tuore kuva. :)
Sekä saimme myös kuvan Milkasta joka oli omistajineen Kilpisjärvellä vaeltamassa. :)
Lauantaina oli täällä meillä Kajaanissa ryhmänäyttely. Kotoa mukaan lähti Kerkko, Taimi ja Kaisla. Paikalla oli myös kasvattipoika Poseidon. Tuomarina lappalaisille oli Maija Mäkinen ja mitteleille Annaliisa Heikkinen. Janette käytti Kerkon ja Poseidonin kehässä sekä otti myös minun kameralla kuvia, sillon kun en itse pystynyt niitä ottamaan. :) Tulokset kuvineen alla:
Kerkko (Kotilan Kerkko-Uolevi)
VAL ERI 1
"Hyvän tyyppinen uros, jolla hyvät rungon mittasuhteet. Kapea pää. Otsapenger saisi olla selvempi, korvat pienemmät ja kuono-osa voimakkaampi silmien alta. Etuasentoiset lavat. Hyvät suorat eturaajat. Tiivis runko. Hyvä häntä. Liikkuu hyvin edestä ja takaa. Hyvänlaatuinen karva. Viehättävä käytös."
Taimi (Almalyylintyttö)
PEK 1 KP ROP PENTU
"7kk feminiinen pentu. Antaa aavistuksen matalan vaikutelman. Narttumainen pää ja melko raskaat taittokorvat. Hyvät silmät ja purenta. Hyvä kaula. Tukeva runko. Hyvät kulmaukset. Vapaat liikkeet. Hyvä häntä. Ok pentuturkki. Hyvä käytös."
Kaisla (Kontioharjun Nipsippa)
JUN EH 2
"1,5 v hyvät mittasuhteet ja sukupuolileima. Narttumainen pää. Eläväiset karvaiset korvat. Hyvät silmät ja purenta. Hyvä kaula ja runko. Hyvät kulmaukset. Hieman liian luisu lantio, eikä saa täysiä tehoja takaliikeeseen. Hyvä etuliike. Ei nosta häntäänsä liikkeessä. Ahdas takaa. Hyvä karvanlaatu. Hyvä käytös."
Poseidon (Kolme Veetä Ukko-Ohto)
JUN H
"14kk pitkärunkoinen uros, selvä sukupuolileima. Urosmainen pää. Kookkaat karvaiset korvat. Hyvät silmät ja purenta. Hyvä kaula. Voimakkaasti kulmautunut sekä edestä että takaa. Pitkä lanneosa. Hyvä runko. Sopiva luusto. Hyvä karva. Saisi liikkua tehokkaammin. Liikkeessä pehmeä selkä ja vajoaa hieman eteen. Ahtaat takaliikkeet. Hyvä tempperamentti, mutta tarvitsee kehätottumusta."
Ja vielä kuva Taimista velipoikansa Voiton kanssa, joka oli VSP pentu. Hienot lapsoset. :)
Kiitokset Janetelle avusta ja Veeralle kun toit Poseidonin näytille. :) Mikäli korona tilanteen vuoksi ei aleta tapahtumia perumaan enempää, niin seuraavaksi olisi sitten Hammaslahdella syyskuun alussa näyttelyt. :)
Vielä Veeralta saatu tunnelmallinen kuva Poseidonista.
Lauantaina 15.8. oli myös meidän F-pentueen 6 vuotissynttärit! Onnea koko pentueelle! :) Fannin ja Fredin synttäripäivä sujui rauhallisissa merkeissä. :)
Kaaposta (Kolme Veetä Fiksu-Feelix) tuli perinteinen synttärikuva. :)
Sekä kuva Hertasta (Kolme Veetä Fiini-Floora), joka oli käynyt kohdunpoisto leikkauksesta. Hyvin on neitokainen toipunut.
Topi (Kolme Veetä Fiksu-Fransu) myös synttärikakun kanssa. :)
Veeti (Kolme Veetä Fiksu-Feeti) rantamaisemissa. :)