lauantai 10. lokakuuta 2020

Fredin kanssa eläinlääkärissä

Viikon verran meidän Fredillä oli huonoa oloa, oksentelua ja välillä syömättömyyttä. Epäiltiin närästystä, jota Fredillä on ollut ennenkin. Kuitenkaan nyt ei närästyslääkkeetkään meinanneet tehota ja eilen päivällä Fredin olo vain huononi. Pääsimme onneksi nopeasti eläinlääkäriin ja Fredi laitettiin tippaan sekä sai kipulääkettä ja pahoinvoinnin estolääkettä. Verikokeista selvisi, että Fredillä on mahdollisesti haimatulehdus. Maanantaina on vielä verikokeet, jossa saadaan 100 prosenttinen varmuus asialle. Nyt toivotaan että oikealla ruualla ja lääkkeillä Fredin olo alkaisi helpottamaan.
 


Viikko sitten sunnuntaina oli meillä Kajaanissa mätsäri, jonne pääsi kummityttöni Pihla Kerkon kanssa lapsi ja koira kehään harjoittelemaan. Hienosti meni pari valjakolla. :) Kerkko kävi myös pienissä koirissa, jossa sai punaisen nauhan, mutta ei sijoittunut. Taimi oli myös mukana ja sai pennuissa punaisen nauhan, mutta ei sijoittunut. :)

 
Hilman juoksua odotellaan edelleen alkavaksi, odottavan aika on pitkä.. 
  
 
 Viikko sitten kävin päiväseltään Kuopiossa ja ikeassa. Taimille toin tuliaisiksi pallon , joka olikin mieluisia uusi lelu. :)



Tarhasta otettu kuva Valmasta ja Petjasta, kahden kerroksen väkeä. :)
 
Kasvateista saatuja kuvia:
 
 Sakusta (Kolme Veetä Lumituiskun-Tahvo) tuli pari uutta kuvaa. :)



Mosku ja Kiti (Kolme Veetä Eka-Einari ja Kolme Veetä Kevät-Kirsikka) syystunnelmissa. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti