tiistai 3. lokakuuta 2023

Kuulumisia pitkästä aikaa

 Nyt on minulla jäänyt blogin päivittely todella vähälle, vaikka uutisia olisi ollut mitä päivittää. Siihen on tosi ihan pätevä syykin. Me käytiin mummon kanssa katsomassa elokuussa kesämökkiä, mikä sijaitsee Lehtovaaralla täällä Kajaanissa. Ihastuttiin paikkaan heti ja sitten pitikin alkaa selvittelemään laina asioita pankin kanssa. Melkein kuukausi meni siitä, kun olimme mökillä ensimmäisen kerran käyneet, että saimme kirjoittaa nimet alle kauppakirjaan! Nyt meillä on aivan ihana kesäpaikka, jonne ensi kesänä toivottavasti päästään jo koko lauman kanssa. Nyt ollaan rakennettu sinne jo pari tarhaa ja pihapiirin aitaus on aloitettu tolppien maahan lyömisellä. :) Osa koirista on jo päässytkin mukaan mökille, ja alla muutama kuva mökki elämästä:

Fredi

Toivo

Molla

Valma ja Martti

Martti

Valma



Selma (Kolme Veetä Vauhti-Varpu), Hilu (Kolme Veetä Helle-Hiljaliina) sekä Waltsu (Kolme Veetä Vauhti-Veikka) kävivät lonkka ja kyynär kuvissa noin kuukausi sitten. Selman lonkat C/B ja kyynärät 0/0, Hilun lonkat C/C ja kyynärät 0/0 sekä Waltsun lonkat C/D ja kyynärät 0/0. Waltsun lonkkatuloksia osattiinkin kuvien perusteella odottaa, että ne ei ihan priimaa ollut. Löysyyttä oli toisessa lonkassa. Ei kuitenkaan onneksi nivelrikkoa ja toivotaan, että lonkka vielä tiivistyy iän myötä. Suvi oli myös käyttänyt Waltsun silmätarkastuksessa viikonloppuna ja silmät oli terveet, ne tutkin Jari Aho. :)

 
Samalla reissulla Martta (Kolme Veetä Maalais-Martta) sekä Masi (Kolme Veetä Maalais-Masi) saivat ensimmäiset rokotukset. Paikalle sattui myös velipoika Manu (Kolme Veetä Maalais-Manu) yhtäaikaa. :)
 
Martta, Masi ja Manu

Pääsin myös Koirahieronta kurssille Kainulaan, jonne otin Fredin mukaan. Mukava ja opettavainen päivä oli. Kurssin piti eläinhieroja Sanna Ulhbäck. :)


Tämän vuoden viimeinen näyttely oli 24.9. Keminmaassa, kun siellä oli Lappalaiskoirat ryn syyserikoisnäyttely. Kotoa mukaan lähti Toivo ja Taisto. Tuomarina uroksilla oli Tino Pehar ja nartuilla Jari Fors. Toivon (Kontioharjun Staalo) tuloksena JUN ERI ja Taiston (Kolme Veetä Talven-Taisto) VAL ERI. Selma (Kolme Veetä Vauhti-Varpu) kisaili AVO luokassa tuloksena H. Seuraavat näyttelyt onkin ensi vuonna kun Tammikuussa on perinteinen Tamminäyttely Kajaanissa. :)

Keminmaassa meitä moikkaamassa kävi Riikka ja Lilli (Kolme Veetä Talven-Taru)

Sunnuntaina Taimi (Almalyylintyttö) lähti uuteen kotiinsa Kuopion kupeeseen kokeilemaan elämään ainoana koirana. Taimi on äärettömän kiltti koira, mutta narttujen kesken meinaa aiheuttaa kähinää, etenkin juoksuaikoina. Kun reilu viikko sitten Vuokko laittoi viestiä ja kyseli olisiko meillä kodinvaihtajaa tiedossa jolle he voisivat tarjota kodin, aloimme miettimään että siellä olisi Taimille maailman paras koti. Vuokolla ja Jarilla oli aikoinaan meiltä Milka kodinvaihtajana kun se ei laumassa pärjännyt. Milka sai elää pitkän ja hyvän elämän Vuokon ja Jarin perheessä. Tänään Taimi lähti iloisen ja reippaan oloisena kohti savonmaata, Karoliinan kanssa saimme Taimin laittaa yhdessä matkaan. Ilman itkujahan tämä sunnuntai ei tietenkään mennyt, mutta kun Taimi ensimmäisenä nuoli Jarin naaman ja heittäytyi selälleen heti ensinäkemältä niin sydämessä oli myös kiitollisuutta ja helpotuksen tunne.  Ensimmäiset päivät on Taimilla mennytkin hyvin ja talon kissankin kanssa on päässyt tekemään tuttavuutta. :) Alla kuva Taimista vielä meidän mökillä kun kävimme siellä porukalla, josta Taimi lähti kohti Kuopiota.


Taimi uudessa kodissaan

Vielä kuvaterveisiä Miinalta (Kolme Veetä Fiini-Fiia), joka on muuten saanut olla terveenä mutta kesällä -22 oli Miina jouduttu sterilisoimaan kun kohdussa oli ollut iso hormoonikasvain. Onneksi siitäkin oli Miina toipunut hienosti. :) Pari kuvaa, jossa toisessa Miinan "poikakaverit" Manu ja Unto. :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti