sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Kuvia ja kuulumisia

Pikkuveljeni Nuutti tuli viikonlopuksi meille. Eilen ajelimme Kuhmoon katsomaan neljän viikon ikäisiä mittelspitzin pentuja, meidän Kerkon pikkusisaruksia. Yksi näistä pennuista tulee olemaan meidän lauman etäjäsen, joka menee sijoitukseen Siilinjärvelle Nuutin luokse. :) Joten saanen esitellä, Kotilan Milka eli Milka tyttönen. :)

Milka Nuutin sylissä

Kuten osa voi muistaakkin, meillähän on ollut Milka niminen lapinkoira. Milkalle jouduimme etsimään jokunen vuosi takaperin uuden kodin, koska Milka yritti alkaa ottamaan valtaa meidän Sinnalta. Milka koira oli Nuutin paras kaveri ja niillä oli aina ihan omat jutut. :) Nuutti sanoikin, että hän haluaa omalle koiralleen antaa nimeksi Milka, koska Milka oli hänelle tärkeä koira. Noin kuukauden päästä Milka pääsee asumaan Nuutin luokse. :)

Mirkalta saimme uusia kuvia Kaislasta (Kontioharjun Nipsippa), kaksi ekaa kuvaa ottanut Krista Haataja. :) Kaisla oli myös päässyt tutustumaan poroihin ja siitä hetkestä alimmainen Mirkan ottama kuva. Ensi viikolla torstaina käymme sittten pikkuisen hakemassa kotiin.
 

Outilta saimme kuvan Tompasta (Kolme Veetä Kevät-Kullervo), komea nuori mies. :)

Sakusta (Kolme Veetä Lumituiskun-Tahvo) sain Sarilta uusia kuvia. Poika on asunto autolla reissussa Vuokatissa. :)

Ja vielä kaksi kuvaa meidän Irmelistä. Keittiön ikkunan alla meillä on iso lumipenkka, jossa koirat tykkäävät päivystää. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti