maanantai 24. helmikuuta 2020

Terveystuloksia

Viime viikolla ajeltiin Kuopioon terveystarkkeihin, kun siellä oli silmäeläinlääkäri Jari Aho tekemässä joukkotarkastuksia. Kotoa matkaan lähti Petja ja Maaningalta otin Hilman (Kolme Veetä Lumituiskun-Talvikki) mukaan. Samassa kyydissä oli Henna omien koiriensa Nilan (Kolme Veetä Fiini-Fiola) ja Hildan kanssa. :) Hilmalla ja Petjalla oli terveet silmät. Nilalla myös terveet silmät sekä polvet. Hilmalta otettiin samalla lonkka ja kyynärkuvat, joiden tulokset tulikin jo muutaman päivän päästä kuvauksesta. Lonkat B/B ja kyynärät 0/0 ! :) Aikaisemmin Hilmalta on otettu geenitestit ja Hilma on PRA ja DM kantaja sekä pompen terve. :) Hilmalle nyt pitää alkaa miettimään sulhasehdokkaita.. 
Kiitokset Hennalle reissuseurasta!

Pari uutta kuvaa Hilmasta


ja kuva Nilasta :)

 Nähtiin myös Kuopion reissulla Milkaa (Kotilan Milka) joka on pudottanut ensimmäisen kerran kaiken pohjavillan pois. Melko karvaton neiti olikin meitä vastassa. :) Tänään Milka täyttääkin yhden vuoden. :)

Kasvateista saatuja kuvia:

Poseidon (Kolme Veetä Ukko-Ohto) ja Indi (Kolme Veetä Eka-Elviira)

Unto (Kolme Veetä Ukko-Untamo), alemmassa kuva Unto päivystää vakipaikallaan trampoliinin päällä.

Vertti (Kolme Veetä Ukko-Oiva) isoveljensä Mortin kanssa.

Tänään haetaankin sitten meidän lauman uusi vahvistus kotiin, kun Taimille (Almalyylintyttö) tuli ikää 7 viikkoa. :) Saas nähdä mitä neitokainen tuumaa uusista kavereista. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti