lauantai 7. marraskuuta 2026

Kesän ja syksyn kuulumiset


 Kesäkuussa kaksi isoa persoonaa meidän laumasta lähti pilvenreunalle muiden koiraenkeleiden kaveriksi. Kuismalla meni takajalat alta, eikä lääkityksestä ja hoidosta huolimatta pikkupappa tullut kuntoon, joten oli armollisempaa päästää Kuisma pois. Frediä puri käärme ja vaikka pääsimme nopeasti eläinlääkäriin hoitoon, ei papparaisen elimistö kuitenkaan kestänyt puremaa ja parin yön jälkeen Fredi nukkui kotona ikiuneen. Nuku hyvin Kuisma, Nuku hyvin Fredi.

Kotilan Kuisma-Kullervo "Kuisma"

14.9.2017 - 17.6.2026 

Kuisma oli meidän talon ilopilleri. Aina hyvällä tuulella ja kaikkien kaveri. Kuisman erikoisalaa oli sammakoiden metsästys. Pieni suuri koira.


Kolme Veetä Fiksu-Fredi "Fredi"

 15.8.2014-26.6.2026

Fredi oli monelle niin tärkeä ja rakas koira. Fredi teki 10 vuotisen uran minun mukana työkoirana kehitysvammaisten parissa ja siitä tuli äärettömän tärkeä koira koko työyhteisölle. Fredi lähti Kuisman perään, jotta Kuisman ei tarvitse yksin lähteä. 

Lauma pieneni hetkessä kahdella koiralla, kahdella isolla persoonalla. Yhdessä lähtivät ja vievät terveiset muille koiraenkeleille.

 

Toukokuun viimeisellä viikolla muutimme koko lauman kanssa mökille ja syksyn tullen palasimme takaisin kotiin. Kesä meni menetyksiä lukuunottamatta rauhallisesti ja koirat nauttivat kun saivat olla mökillä. Juhon kanssa olemme nyt vielä muutamia öitä mökillä käyneet syksylläkin, että koirat pääsee siellä touhuamaan. Kävimme myös Bomballa reissussa ja sielläkin oli osa porukasta mukana. Alla kuvia koko kesän ja syksyn ajalta. Jostain syystä ei antanut ladata kuvia järkevässä järjestyksessä ilman että olisin ladannut ne yksitellen. 

 Irmeli

Taisto

 
Hinna, Fredi, Kerkko, Kuisma, Kaisla ja Molla

Kuisma

 
Irmeli ja Fredi

Taisto

 
Molla
 
Kerkko ja Molla
 
Taisto ja Kauko

 
Kauko
 
   Taisto
Hinna
 
Kauko
 
Irmeli

 
Toivo
 
Kaisla
 
Molla
 
Taisto ja Kauko
 
Kauko
 
Kaisla
 
Kauko
 

Taisto ja Kuisma
 
Molla
 
Toivo
 
Hinna, Irmeli ja Fredi
 
Kauko
 
Toivo
 
Kauko
 
Kaisla
 
Irmeli
 
Kerkko
 
Hinna, Toivo ja Kaisla
 
Hinna
 
Kauko

 
Irmeli
 
Toivo ja Kaisla
 
Hinna, Kerkko ja Kuisma
 
Kauko
 
Hinna ja Irmeli
 
Hinna
 
Molla
 
Toivo
 
Toivo ja Kauko
 
Kerkko
 
Kauko
 
Bomballa mukana oli Taisto, Kauko ja Hinna. Paljoa ei ulkoilemaan päästy kun oli melko sateiset kelit, mutta kyllä kelpasi koirille sängyssä makoilukin.
 
Taisto
 
 
Kauko 
 
Hinna 



Sijoitustyttöset Miina ja Neva (Kolme Veetä Pakkasen-Pippa &Kolme Veetä Pakkasen- Pipsa) kävivät kuukausi sitten silmätarkissa ja kummallakin oli terveet silmät. Silmät tutki Jari Aho. Nevalle on varattuna parin viikon päähän luustokuviin aika, joten jännitettävää riittää. :)
 
Kesän aikana kävin kahdessa näyttelyssä ja kummassakin meni oikein mukavasti:
 

Sotkamo rn 14.6.

Tuomari Markku Mähönen
Taisto (Kolme Veetä Talven-Taisto) VAL ERI 2 SA PU 2
Miina (Kolme Veetä Pakkasen-Pippa) AVO ERI 1
 
 
Suonenjoki rn 26.7.
Tuomari Sari Holopainen 
 
Kalevi (Kolme Veetä Korpikuusen-Kalevi) JUN ERI 2
  
Kusti (Kolme Veetä Korpikuusen-Kusti) JUN EH 3
  
Mimmi (Kolme Veetä Korpikuusen-Kyllikki) JUN EH 3
 
 
 Taisto (Kolme Veetä Talven-Taisto) VAL ERI 2 SA PU 2

 
Ja lopuksi tällä porukalla käytiin vielä kasvattaja luokassa näyttäytymässä tuloksella KP ja ROP kasvattaja. 
 
Taisto, Kusti, Mimmi ja Kalevi 
 
 Paikalla oli myös turistina Köpi (Kolme Veetä Maalais-Mauno)

 
Syksyn tullen aloitettiin Kaukon kanssa taas agilitytreenit. Kävin itse 8 viikon kurssin Kaukon kanssa ja nyt tällä hetkellä Juho opettelee hieman lyhyemmällä kurssilla Kaukon kanssa juttuja. Agility on kyllä ollut ihan Kaukon laji ja tykkää siitä paljon. Ensi kesänä olisi tarkoitus rakennella mökille jonkilaista agilitykenttää, missä olisi helppo harjoitella. Kummityttöni Pihla ja Helmi pääsee myös sitten Kustin kanssa harjoittelemaan. Pihla on kulkenut Kustin kanssa treeneissä ja hyvin on alkanut heilläkin sujumaan. :)

 Yhtenä päivänä Kauko pääsi treenailemaan ukkinsa Kimin sekä isänsä Indyn kanssa juttuja. Kaukolla on ollut ongelmia remmirähjäyksen kanssa ja mentiin sillä ajatuksella hallille, että opetellaan sietämään uusia tuttavuuksia. Alku toilailujen jälkeen tämä kolmikko leikkikin jo yhdessä, eli ne harjoitukset meni tosi hyvin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti