perjantai 7. elokuuta 2015

Kuuran ja Martin pennut

Kyllä sanonta "Odottavan aika on pitkä." on aivan totta. Maanantaina ajelin Haapavedelle Jennan kaveriksi. Pari päivää tehtiin Kuuran kanssa työtä kun aloiteltiin synnytystä ja keskiviikkona 5.8. oli synnytys jo käynnissä. Ensimmäiset vedet tulivat yhden aikaan, mutta sitten ei pariin tuntiin kuulunut mitään. Eläinlääkärille soitettiin ja lähdettiin sitten siellä käymään. Kuura sai lääkkeitä jolla kokeiltiin synnytystä käynnistää, mutta niistä huolimatta synnytys ei edennyt. Yhdessä lääkärin kanssa päätimme, että otetaan pennut leikkaamalla pois. Jennan kanssa olimme sitten leikkaussalissa apuna. Onneksi kaikki meni hyvin ja pennut elävänä syntyi. Kuuran kohtu oli todella iso, jonka takia se ei mahtunut supistelemaan. Sen takia synnytys ei käynnistynyt lääkkeilläkään. Samalla leikkausoperatiolla Kuuralta poistettiin kohtu, kun se oli revennyt.
Loppu hyvin kaikki hyvin. Kuuran ja Martin kaikki 5 pentua voivat hyvin ja ovat eläväisiä ja Kuurakin hoitaa pentuja todella hienosti! Pennuissa on 3 narttua ja 2 urosta, väreinä parkkia ja mustia merkein. :)
Alla kuvat pennuista

Nartut

Pojat


 Onnellinen äiti ja tyytyväiset pennut

Pentuja on vielä tällä hetkellä vapaana yksi musta merkein uros ja yksi musta merkein narttu. Jos olet pennuista kiinnostunut ota yhteyttä suoraan Jennaan:
 PUH: 045-8775909 
tai s-postilla jenna.marjatta.elo@gmail.com

Viime viikon sunnuntaina ajelin Seelan kanssa Iisalmeen KV-näyttelyyn. Sanna lähti parin kessun kanssa samaan kyytiin, kiitoksia mukavasta seurasta jälleen.. :) 
Lapinkoirille tuomarina toimi Paavo Mattila ja Seelan tuloksena AVO H. Sanna nappasi minun kameralla Seelasta kuvan kehässä. 

Seela

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti