maanantai 10. lokakuuta 2016

Lappalaiskoirien erkkari Torniossa

Lauantaina pakkasimme auton täyteen koiria ja ihmisiä otimme suunnaksi Tornion. Autossa oli siis viisi koiraa ja neljä ihmistä. Kyytiin lähti kotoa Fanni ja Hilla,sekä Nuutti apupojaksi. Matkaseuralaisiksi saimme myös Janeten sekä Rukan (Taikaharjun Touho) ja Hallanoron kasvattajan Maaritin kahden koiran Ellin (Tassutuvan Naavakukka) ja Doris (Hallanoron Cuurankukka). Juuri ja juuri mahduimme autoon koko kööri ja lähdimme matkaan. Yövyimme mökissä Tornion Camping alueella ja yökin meni oikein mukavasti. Sunnuntaina suuntasimme näyttelyalueelle.
Meidän kehässä tuomarina toimi Hannu Talvi ja tulokset Fanni ja Hillan kohdalla oli seuraavanlaiset:

Hilla (Viima) JUN EH
 "Tumma parkin väri, keskikokoa kookkaampi. Mittasuhteiltaan oikea.
 Hyvä pää, vaaleat silmät. Hyvä runko ja raajaluusto. Turkki ei parhaimmillaan.
 Hyvä häntä. Miellyttävä luonne ja kevyt liike."

Fanni (Kolme Veetä Fiini-Fanni) AVO H
 "Musta ruskein merkein, noin keskikokoinen. Mittasuhteiltaan oikea. 
Hyvä pään luusto. Sopivan vahva runko. 
Luisu lantio. Hyvät eturaajat. Seisoo mielellään takaraajat rungon alla. 
Hyvä karvapeite ja häntä. Hyvä etuliike, takaliike saisi olla voimakkaampi. Miellyttävä luonne."

Meidän Fannilla alkoi nyt reissun aikana juoksu, joka osittain vaikutti varmaan neidin arvosteluun mutta pääasia että oli mukavaa. :) Nyt kun siis juoksu alkoi ennen loppuvuotta niin astutus ja pentusuunnitelmat menee sitten seuraavaan juoksuun eli keväälle 2017. :)

Otettiin myös meidän matkapoppoosta yhteiskuvat. Fanni kiinnosti ilmeisesti ihan hirveästi. :D
 Ruka, Hilla, Fanni, Elli ja Doris

Fanni, Hilla, Ruka, Elli ja Doris

Kaikenkaikkiaan reissu oli oikein mukava ja koiratkin pärjäsivät hyvin keskenään. Kiitos Janetelle ja Maaritille mukavasta reissusta! :) Meidän seurassa näyttelyalueella oli myös Henna kaverinsa Paulan kanssa. Hennalla mukana oli Hilda (Erätytön Darri Louhi). Kiitoksia myös Hennalle ja Paulalle mukavasta seurasta. :)

Sain Suvilta viime viikolla pari kuvaa Moskusta (Kolme Veetä Eka-Einari) ja Kitistä (Kolme Veetä Kevät-Kirsikka). Joni oli ollut yökylässä Suvin ja isänsä Teemun luona Kitin kanssa. Moskulla ja Kitillä oli touhua ja vauhtia riittänyt. :)

 Mosku , Joni ja Kiti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti