keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Lappalaiskoirien syyserkkari Oulussa 5.10

Lauantaina ajeltiin Sannan kanssa Ouluun ja oltiin Kempeleessä yötä. Koiria ei kotoo lähtenyt mukaan vaan sain ottaa kasvatteja matkaan. Ensin otettiin tästä Kajaanista kyytiin Seela (Kolme Veetä B-duuri-Bihla)  ja Paltamosta Seelan poika Mosku (Kolme Veetä Eka-Einari). Sunnuntaina mentiin sitten Nallikariin jossa pidetiin Lappalaiskoirien syyserikoisnäyttely. Mukana olivat myös Indi (Kolme Veetä Eka-Elviira) ja muu Indin perhe. Oli ihanaa nähdä Indiä ja Mosku ja Seelakin saivat neidin kanssa touhuta.

Pennuilla tuomarina oli Markku Kipinä ja nartuilla Sakari Poti. Moskun tuloksena PEN2 ja Indille ei sjoitusta. Hienosti kumpikin lapsosista esiintyivät ja osasivat käyttäytyä loistavasti. :) Seelalle tuloksena AVO EH, hienolla arvostelulla. Kuvia tuli napsittua paljon ja alla niistä osa:




Mosku


   
Indi


Seela

Indin omistajan Juhan ottama kuva kaikista kolmesta:

Seela, Mosku ja Indi

 Lisää kuvia erkkarista löytyy TÄÄLTÄ!

Iso kiitos vielä Sannalle mukavasta matkaseurasta ja kun esitit Seelan! Seuraavaksi sitten suunnataan Sannan kanssa Messariin. :)

Pentuja on lähtenyt jo maailmalle. Perjantaina ensimmäisenä lähti Nila ja sitten Miina. Lauantaina lähti Muru ja maanantaina Topi. Eilen ja maanantaina pennut saivat juosta pihassa vapaasti ja voi sitä riemua. Yritin parhaani mukaan saada niistä kuvia otettua, mutta vauhti oli välillä aika hurjaa. Ainoastaan meidän Fanni kerkiää oikeasti poseeraamaan kuvissa, se on muutenkin sellainen tuumailija.

Topi (Fiksu-Fransu) ennen uuteen kotiin lähtemistä

Hertta (Fiini-Floora)

Kaapo ja Hertta (Fiksu-Feelix ja Fiini-Floora)


Kaapo (Fiksu-Feelix)


Veeti (Fiksu-Feeti)


Fredi-Oskari (Fiksu-Fredi)



Fanni-Onerva (Fiini-Fanni)

Jotain mielenkiintoista tapahtuu.. :)


Saatiin sähköpostiin kuvia Muskasta (Kolme Veetä Eka-Emmiina) ja ompas Muskasta kasvanut kaunis nuori neitokainen. Kiitos Lotalle kuvista!


Muska

Saatiin myös kuvia Orvokin veljestä Sisusta (Kolme Veetä Cicu-Cacu), kiitos Marialle kuvista!



Sisu

torstai 2. lokakuuta 2014

F-pennut 7 viikkoa

Huomenna ipanoilla tulee ikää 7-viikkoa ja ensimmäiset lähteevätkin jo omaan kotiin. Ikävähän näitä tulee, mutta niin hyvät kodit on kaikille tiedossa että hyvillä mielin voi pennut luovuttaa. :)
Tänään aamulla otettiin tuoreet kuvat pennuista vielä kun on koko konkkaronkka kasassa.

Tytöt: 

Kolme Veetä Fiini-Fiola


  
Kolme Veetä Fiini-Fiia

Kolme Veetä Fiini-Friida

  
Kolme Veetä Fiini-Floora

Kolme Veetä Fiini-Fanni

Ja pojat

  
Kolme Veetä Fiksu-Fransu


  
Kolme Veetä Fiksu-Feeti
 
Kolme Veetä Fiksu-Feelix


 
 
 

Vielä yksi hauska otos:

Kuvassa alhaalla Veeti ja Miina ja ylhäällä Nila, Kaapo ja Hertta :)

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Lapsosista kuvia

Ensimmäiseksi: Fiksu-Fredi ei enää etsi kotia. Tässä kävi nyt näin, että päätettiin jättää Fredikin kotiin. Niin ihana ja nätti ipana se on, että ei sitä raski mihinkään myydä...

  ..Joten saanen esitellä laumamme uudet jäsenet Kolme Veetä Fiini-Fanni "Fanni-Onerva" & Kolme Veetä Fiksu-Fredi "Fredi-Oskari" :)

Ipanat ovat kovaa vauhtia kasvaneet ja enää ei niin paljon nukuta kuin aikaisemmin. Nyt remutaan jo pitkiä aikoja ja sen jälkeen simahdetaan. Muutamia kuvia parin päivän takaa:

Hertta ja Veeti (Fiini-Floora & Fiksu-Feeti)

 Topi (Fiksu-Fransu)

Koko porukka ruokailemassa 

  
Fredi-Oskari (Fiksu-Fredi)

Hertta (Fiini-Floora)

 

 Muru (Fiini-Friida)


 Miina (Fiini-Fiia)



Nila (Fiini-Fiola)

Veeti (Fiksu-Feeti)

 Fanni-Onerva (Fiini-Fanni)